Ravintola-alan kehitys on turvattava myös koronatilanteessa
Julkilausuma maaliskuu 2021
Ravintola-alan kehitys on turvattava myös koronatilanteessa
Ravintola-alan ammattilaisten tehtävänä on huolehtia suomalaisen ruokaosaamisen ja -kulttuurin kehittymisestä nyt ja tulevaisuudessa.
Ruokakulttuurin edistämisen kulmakivinä ovat laadukkaiden, kotimaisten ja lähialueella tuotettujen sekä sesonginmukaisten raaka-aineiden käyttäminen. Ravintola-ammattilaiset ovat käsityöläisiä ja työelämä toimii ammatillisten oppilaitosten ohella tulevaisuuden osaajien keskeisenä oppimisympäristönä. Alan kehittämiseksi tarvitaan myös jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä pellolta pöytään -ketjun toimijoiden kanssa.
Teemme työtämme asiakkaitamme varten. Haasteellisena korona-aikana monet ravintolat ovat uudistuneet ja keksineet luovia keinoja tilanteesta selviytyäkseen ja onnistuneet esimerkiksi take away -myynnin kehittämisessä. Monta ravintolaa on kuitenkin mennyt tai on menossa nurin.
Haluamme jatkossakin palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ja ylläpitää korkeatasoista sekä kansainvälisestikin tunnustettua ruokaosaamistamme ja -kulttuuriamme.
Kannustammekin käyttämään aktiivisesti ravintolapalveluita siinä mittakaavassa, kuin se tilanteen huomioiden on mahdollista. Vetoamme myös päättäjiin, että ravintolarajoituksia ja -suosituksia laadittaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka alan osaamisen säilyminen ja ruokakulttuurimme myönteinen kehitys voidaan turvata myös tulevaisuudessa.
Suomen Keittiömestarit ry
Ulla Liukkonen
Puheenjohtaja
ulla.liukkonen@chefs.fi
050 352 9006