Pohjoismaiden kokit ja tarjoilijat kisaavat Islannissa

Pohjoismaiden kokit ja tarjoilijat kisaavat Islannissa

Pohjoismaiden kokkien ja tarjoilijoiden mestaruudesta kilpaillaan 30.5 – 1.6.2019 Reykjavikissa, Islannissa. Suomen Keittiömestareiden kilpailutiimin edustajat ovat mukana Nordic Chef, Nordic Young Chef ja Nordic Waiter -kilpailusarjoissa.

Nuorten kokkien kilpailussa Suomea edustaa Johan Kurkela, joka on voittanut vuonna 2016 nuorten EuroSkills -kilpailun ja on ollut mukana myös Suomen Bocuse d`Or – joukkueessa. Aikuisten sarjassa voitosta kilpailee Niko Suomalainen, joka on mukana myös Suomen kokkimaajoukkueessa. Tarjoilijoiden kilpailussa on mukana Chris Angelov, joka voitti hopeaa Vuoden Tarjoilija 2019 -kisassa.

”Tavoitteenamme on saavuttaa kaikissa kilpailusarjoissa voitto kotiin”, kertovat kilpailuvastaava Markku Ojala ja puheenjohtaja Ulla Liukkonen Suomen Keittiömestarit ry:stä.

Nordic Chef -kilpailun tuomariksi on kutsuttu Suomen kokkimaajoukkueen kapteeni Samuel Mikander ja Nordic Waiter -kilpailun tuomariksi menestyksekkään kilpailutaustan omaava Saara Alander.

Kilpailun aikataulu
Perjantai 31.5.2019 klo 8 -16 Nordic Young Chef
Lauantai 1.6.2019 klo 8 – 16 Nordic Chef and Nordic Waiter ja klo17.30 – 19.30 palkintojenjako ja päätösjuhlat

Nordic Chef, Nordic Young Chef ja Nordic Waiter -kilpailut järjestetään Pohjoismaisen Keittiömestariliiton NKF:n kongressin yhteydessä.

Lisätiedot

Kilpailuvastaava Markku Ojala, 040 771 281
Puheenjohtaja Ulla Liukkonen, 050 352 9006
Tiedotus (mm. kuvatiedustelut) Virpi Kulomaa, Viestintävalkea
040 592 8752, virpi@viestintavalkea.fi

Seuraa kisakuulumisia somessa!

Kuvat: Eva Tordera-Nuño, Suomen Sommelier-yhdistys

 

Share this Post: